Sori vaan, enpä taida jaksaa tänäänkään kirjoitella vaikka tarkoitus olikin. Ehkä huomenna jaksan kirjoitella jotakin ja laitella kuvia. Tänään oli muuten pilivnen päivä ja hienoista sadetta aamulla töihin mennessä. Kesä on kuulemma loppumassa.
torstai 14. marraskuuta 2013
maanantai 11. marraskuuta 2013
Siivillä jälleen
Taas ollaan maailmalla ja "nauttimassa" hetken Espanjan lämmöstä keskellä Suomen synkintä syksyä. Heti pitää tarkentaa että tuo nauttiminen taitaa jäädä melko vähiin tämän reissun aikana kun apumiehen rooli työnkuvassa vaihtui yksinäisen työhevose rooliin kun Hartsa joutui jäämään vatsataudin takia kotiin. Eli käytännössä viikko taitaa vierähtää tehtaan uumenissa melko tarkkaan. Matkan valmistelutkin jäi kiireisen työviikon takia melko vähiin ja Viimeiset materiaalit hain Hartsalta illalla ennen yhtätoista kun aamuyöllä piti auton nokka suunnata kohti Oulun lentokenttää.
Tuossa yöllä ajellessa tuli aikaa kuluttaakseen miettineeksi suomalaista yhteiskuntaa ja sen säädöksiä ja nk. kontrollointia. Hiljaista ja rauhallista oli ei montaa autoa vastaan tullut ja kelikin oli hyvä, märkä tienpinta eikä hirviäkään näkynyt. Siinä sitten körötellen kahdeksaakymppiä vaikka suurempaankin vauhtiin olisi ollut hyvät edellytykset. Milloinkahan ne laittaa miniminopeusvaatimuksetkin tielle, niin ei tarttis kuskin miettiä edes sitä. Niin ja nythän kehitellään niitä tarkempia karttoja jotka mahdollistaa itseohjautuvat autot, no sitä odotellessa. Olishan se kiva kun tarvis vaan autolle lähettää viesti jossa olis mukana puhelinluettelosta mukaan lähtevien henkilöiden nimet ja paikka mihin mennään ja milloin niin auto kertois millon lähethän. Aamullakaan ei tarvis herätä kuin sen verran että siirtyis petiltä auton penkille.Yömyssyä ei tietenkään sais ottaa sillä kuljettajan pitäis tietenkin olla selvänä vaikka auto ajaiskin ite.
No niin se siitä ja sitten taas asiaan. Perillä ollaan ja matka sujui moitteettomasti kahdella pompulla Alicanteen ja sieltä autolla vuorien yli Valenciaan, tällä kertaa SASn kyyditsemänä. Olin aivan unohtanut nuo SASn lentoemot, eivät ole vuosien saatossa muuttuneet (onneksi päivälento). Maisemat automatkalla oli hienot, selkeä aurinkoinen sää oli omiaan kultaamaan karun-kauniita maisemia. Vuoren rinteitä jyrkempiä ja loivempia. Mitä lähemmäs Valenciaa tultiin sitä enemmän alkoi näkyä hedelmätarhoja. Tämä seutu taitaa olla ihan Espanjan hedelmätuotannon kärkipäässä. Mereltä tuleva kosteus sataa maahan ilmamassan noustessa vuorille. Lämpöäkin on saatavilla riittävästi mistä kielii karut vuoren rinteet hieman etelämmässä.
Reilun parin tunnin ajomatkan jälkeen majoittuminen hotelliin ja kun tehtaalta ilmoitettiin: "Kaikki hyvin, nähdään aamulla." niin sitten puhelu kotiin ja "ehjänä perillä" -ilmoitus turhan murehtimisen välttämiseksi. Sitten "turkkilainen suihku" ja porukalla etsimään ruokapaikkaa. 4-hengen ryhmä sopi kokoontuvansa ala-aulassa ennen lähtöä. Kaksi kaverusta istui ja odotteli 15 minuuttia yli määräajan ja sitten tuli puhelu kysyttiin että "Missäs te viivytte?" vastauksena että "Ollaan odoteltu tässä aulassa jo puoli tuntia." Vastapuolen kommentti oli että "Niin mekin." Tuo keskustelu kertoo jotain hotellin koosta.
Täkäläiset keittiöt aukeaa yleensä vasta klo 20 jälkeen joten piti kävellä ja kiertää pari paikkaa ennen kuin löytyi sellainen joka suostui tarjoamaan syötävää. Ruoka oli hyvää ja kevyesti syöden nyt alkaa olla sopivan väsynyt olo kun on aamuyöllä 0145 lähtenyt ajamaan Oulua kohti, että vois painaa pään tyynyyn ja alkaa odottelemaan aamiaista. Luoja tietää mitä huominen tuo tullessaan, mutta kaikesta huolimatta hyvää yötä.
Tuossa yöllä ajellessa tuli aikaa kuluttaakseen miettineeksi suomalaista yhteiskuntaa ja sen säädöksiä ja nk. kontrollointia. Hiljaista ja rauhallista oli ei montaa autoa vastaan tullut ja kelikin oli hyvä, märkä tienpinta eikä hirviäkään näkynyt. Siinä sitten körötellen kahdeksaakymppiä vaikka suurempaankin vauhtiin olisi ollut hyvät edellytykset. Milloinkahan ne laittaa miniminopeusvaatimuksetkin tielle, niin ei tarttis kuskin miettiä edes sitä. Niin ja nythän kehitellään niitä tarkempia karttoja jotka mahdollistaa itseohjautuvat autot, no sitä odotellessa. Olishan se kiva kun tarvis vaan autolle lähettää viesti jossa olis mukana puhelinluettelosta mukaan lähtevien henkilöiden nimet ja paikka mihin mennään ja milloin niin auto kertois millon lähethän. Aamullakaan ei tarvis herätä kuin sen verran että siirtyis petiltä auton penkille.Yömyssyä ei tietenkään sais ottaa sillä kuljettajan pitäis tietenkin olla selvänä vaikka auto ajaiskin ite.
 |
| Pikaräpsäys alkumatkasta läheltä Alicantea |
 |
| Kuva taukopaikalta noin 70km Valenciasta etelään. |
Reilun parin tunnin ajomatkan jälkeen majoittuminen hotelliin ja kun tehtaalta ilmoitettiin: "Kaikki hyvin, nähdään aamulla." niin sitten puhelu kotiin ja "ehjänä perillä" -ilmoitus turhan murehtimisen välttämiseksi. Sitten "turkkilainen suihku" ja porukalla etsimään ruokapaikkaa. 4-hengen ryhmä sopi kokoontuvansa ala-aulassa ennen lähtöä. Kaksi kaverusta istui ja odotteli 15 minuuttia yli määräajan ja sitten tuli puhelu kysyttiin että "Missäs te viivytte?" vastauksena että "Ollaan odoteltu tässä aulassa jo puoli tuntia." Vastapuolen kommentti oli että "Niin mekin." Tuo keskustelu kertoo jotain hotellin koosta.
Täkäläiset keittiöt aukeaa yleensä vasta klo 20 jälkeen joten piti kävellä ja kiertää pari paikkaa ennen kuin löytyi sellainen joka suostui tarjoamaan syötävää. Ruoka oli hyvää ja kevyesti syöden nyt alkaa olla sopivan väsynyt olo kun on aamuyöllä 0145 lähtenyt ajamaan Oulua kohti, että vois painaa pään tyynyyn ja alkaa odottelemaan aamiaista. Luoja tietää mitä huominen tuo tullessaan, mutta kaikesta huolimatta hyvää yötä.
sunnuntai 4. elokuuta 2013
On ihmeen hyvä kotiin tulla taas...
No niin, matka voitaneen katsoa päättyneeksi kun matkatavaratkin ovat saapuneet kotiin seurakseni. Elikkä Delhistä matkaan laittamani laukku jäi jonnekin pyörimään ja se toimitettiin vasta tänään. No onneksi tämä tapahtui kotimatkalla sillä täällä oli vaihtovaatteita kuitenkin saatavilla.
Matka Delhistä Helsinkiin sujui odotettua mukavammin kun luottolentoyhtiöni antoi minulle mahdolisuuden kirjata itseni business-luokkaan. Torstai-iltana Delhissä kun netti-chekkausta tein kyllä vähän ihmettelin tuota matalaa rivinumeroa paikalleni mutta otin sen enempiä miettimättä kun tarjolla oli vielä yksittäinen istuin osaston perällä. Kun sitten aamulla kömmin koneeseen oli iloisesti yllättynyt ja jouduin vielä ihan parikertaa tarkistamaan että seinän takana olevat rivit alkoivat todellakin numerosta 21 eikä alusta uudestaan. Niinpä sitten uskalsin majoittua tavaroineni tuolle paikalle eikä minua siitä poiskaan ajettu. Olin tuosta mukavasta ja rauhallisesta paikasta todella mielissäni kun flunssa puski päälle, nenä tukossa (aamullisesta suihkeestakaan ei ollut suurempaa apua) ja särky alkoi jomottaa takaraivoa ja ohimoita. Olikin todella mukava aterian jälkeen nauttia annos särkylääkettä ja säätää tuoli makuuasentoon ja yrittää rentoutua siinä niistämisen lomassa.
Helsinki otti minut vastaan luvattomaan pitkään turvatarkastusjonoon. hetken jo mietin mahdanko ehtiä lennolle kun vaihtoaikaa oli vain 70 minuuttia. Onneksi jono alkoi kuitenkin vetää ja ehdin helposti lennolle. Korvat meinasivat tuottaa ongelmia nousujen ja laskujen aikana mutta siitäkin selvittiin. En yhtään ihmettele jos pienet lapset pitävät meteliä noissa tilanteissa kun korvat menevät lukkoon ja jos niitä ei saa aukeamaan niin jonkin ajan päästä se todella sattuu.
"Kotikentällä" olikin sitten vaimo vastassa ja odottelun jälkeen saimme todeta matkalaukun jääneen jonnekin elikkä paperitöitä oli tiedossa. Prosessi oli kuitenkin huomattavasti helpompi hoitaa kun joitakin vuosia sitten vastaavassa tilanteessa intian päässä. Lentoja Helsingistä Kokkolaan ei kuitenkaan tullut lauantaina joten siksi laukku toimitettiin vasta sunnuntaina eli heti seuraavan lennon mukana.
Nyt siis onnellisesti kotona ja voi nauttia Suomen ihanan puhtaasta ilmasta jossa hyönteisetkin pystyvät lentämään sekä omasta tilasta ympärillä. Eli seuraavaa matkaa odotellessa.
Matka Delhistä Helsinkiin sujui odotettua mukavammin kun luottolentoyhtiöni antoi minulle mahdolisuuden kirjata itseni business-luokkaan. Torstai-iltana Delhissä kun netti-chekkausta tein kyllä vähän ihmettelin tuota matalaa rivinumeroa paikalleni mutta otin sen enempiä miettimättä kun tarjolla oli vielä yksittäinen istuin osaston perällä. Kun sitten aamulla kömmin koneeseen oli iloisesti yllättynyt ja jouduin vielä ihan parikertaa tarkistamaan että seinän takana olevat rivit alkoivat todellakin numerosta 21 eikä alusta uudestaan. Niinpä sitten uskalsin majoittua tavaroineni tuolle paikalle eikä minua siitä poiskaan ajettu. Olin tuosta mukavasta ja rauhallisesta paikasta todella mielissäni kun flunssa puski päälle, nenä tukossa (aamullisesta suihkeestakaan ei ollut suurempaa apua) ja särky alkoi jomottaa takaraivoa ja ohimoita. Olikin todella mukava aterian jälkeen nauttia annos särkylääkettä ja säätää tuoli makuuasentoon ja yrittää rentoutua siinä niistämisen lomassa.
Helsinki otti minut vastaan luvattomaan pitkään turvatarkastusjonoon. hetken jo mietin mahdanko ehtiä lennolle kun vaihtoaikaa oli vain 70 minuuttia. Onneksi jono alkoi kuitenkin vetää ja ehdin helposti lennolle. Korvat meinasivat tuottaa ongelmia nousujen ja laskujen aikana mutta siitäkin selvittiin. En yhtään ihmettele jos pienet lapset pitävät meteliä noissa tilanteissa kun korvat menevät lukkoon ja jos niitä ei saa aukeamaan niin jonkin ajan päästä se todella sattuu.
"Kotikentällä" olikin sitten vaimo vastassa ja odottelun jälkeen saimme todeta matkalaukun jääneen jonnekin elikkä paperitöitä oli tiedossa. Prosessi oli kuitenkin huomattavasti helpompi hoitaa kun joitakin vuosia sitten vastaavassa tilanteessa intian päässä. Lentoja Helsingistä Kokkolaan ei kuitenkaan tullut lauantaina joten siksi laukku toimitettiin vasta sunnuntaina eli heti seuraavan lennon mukana.
Nyt siis onnellisesti kotona ja voi nauttia Suomen ihanan puhtaasta ilmasta jossa hyönteisetkin pystyvät lentämään sekä omasta tilasta ympärillä. Eli seuraavaa matkaa odotellessa.
torstai 1. elokuuta 2013
Delhissä ollaan
Huhheijaa, taas on pätkä lentoa takana ja turvallisesti hotellissa. Matka olis voinu paremminkin alkaa kuin miten se lopulta kävi. Minä tietysti ajattelin (hieman isäntien neuvoa kuunnellen) että on viisasta kirjautua heti aamulla hotellista ulos ja ottaa matkatavarat mukaan toimistolle. Tämä lähinnä siitä syystä että jos sattuu olemaan kiireinen päivä niin voi suoraan toimistolta lähteä sitten lentokentälle. Väärin. Kaikki meni aamulla ihan kuten oli ajateltu paitsi että päivä ei ollut kiireinen ja aikaa olisi ollut vaikka kävellä hotellille ja ottaa kyyti vasta sieltä. Käytännössä kävikin niin että hotellin hintaan kuulunutta lentokenttäkuljetusta ei voidakkaan toimittaa niin että se lähtee työpaikalta vaan sen pitää lähteä hotellilta (paikkojen etäisyys todellakin huikeat 700m). Elikkä autoa ei saanutkaan hotellilta vaan assistentti oli joutunnu hommaahan auton yksityisiltä markkinoilta mikä taas tarkoitti sitä että kuljetus piti maksaa käteisellä.
No eihän mulla sattunnu olehan 2000 rupiaa käteistä mutta toimistokompleksin seinässä olleesta automaatista sain raavittua tarvittavan summan kasaan. Assari anto mulle kuitin ja sano että hän pyysi valmiiksi kuitin kuskilta kun se ei oikein puhu englantia. Tämähän oli omihan sitte kohottahan luottamusta tähän seuraavaan puolitoistatuntiseen matkaan (50km) Bangaloren halki, tiedä mistä vielä issensä illalla löytää. Ei kun liikkeelle taas kuski lähti vähän epäillen liikkeelle kun en antanutkaan rahoja heti käteen. Matka lähti oikeaan suuntaa ja ensimmäisen vartin pysyin suunnilleen kartalla mutta sitten olin arvailujen varassa koska reitti ei ollut sama kun mitä tulomatkalla oli ruuhkien välttämiseksi käytetty. Onneksi tiellä ei ollut suuremmin ruuhkaa joten tämä paikallinen räikkönen kiihdytti Toyotansa välillä jopa huikeaan 80 kilometrin tuntinopeuteen. Aloin jo aavistella että jos lentokentälle päästään niin taitaa olla uusi ennätysaika tulossa.
Välillä oli pakko pysähtyä liikennevaloihin odottamaan ja välittömästi alkoi autojen välissä pyöriä kastittomia kerjäläisiä koputtelemassa ikkunaan ja kaupittelemassa jos minkälaista krääsää sattuipa silmään jopa angrybirds-ilmapallojakin olevan myynnissä. Huojennus oli suuri kun viimein tutun oloiset uuden lentokentäntien työmaat tulivat näkyviin ja olin taasen kartalla ja selvillä siitä missä oikeasti ollaan. Kentälle päästiin kunnialla ja aika oli todellakin uusi ennätys 1 tunti 15 minuuttia hieno suoritus. Kuski nosti laukkuni autosta ja sai ansaitut rahansa sekä lisäksi vähän tippiä uuden ennätyksen johdosta.
Lento kentällä ei pahemmin ollut ruuhkaa joten pääsin verrattaen nopeasti paikallisista muodollisuuksista läpi. Turvatarkastuksessa tutkivat reppuani hyvin tarkkaan ja varsinkin siellä ollutta kynsileikkuria. Jouduin oikein esittelemään sitä ja sen toimintaa. Ei kun leimoja lappuihin tarpeellinen määrä ja seuraava virkailija taas tarkistaa että leimasimista todella jäi jälki paperiin. Sitten vain odottelua ja koneeseen ja kohti Delhiä jossa sovitusti odotteli autonkuljettaja valkoisessa virkapuvussaan johdattaen minut 31 asteiseen yöilmaan ja kyyditsi läheiseen hotelliin jossa kirjoitin tietoni suureen kirjaan (täällä ei ollakaan tietokoneajassa) josta johtaja voi sitten tarkastella ketä on tullut majoitettua huoneistoissa. Heillä oli ilmeisen tarkat tiedot tulevasta vieraasta jo ennakkoon sillä huoneen ilmastointi oli säädetty 10 asteeseen niin että pohjoisen poika tuntisi olonsa kotoisaksi :). Pakko oli vähän säätää lämpimämmäksi ihan vain tämän orastavan flunssan takia.
Nyt on aika mennä nukkumaan että aamulla herää virkeänä uuteen matkustuspäivään.
Välillä oli pakko pysähtyä liikennevaloihin odottamaan ja välittömästi alkoi autojen välissä pyöriä kastittomia kerjäläisiä koputtelemassa ikkunaan ja kaupittelemassa jos minkälaista krääsää sattuipa silmään jopa angrybirds-ilmapallojakin olevan myynnissä. Huojennus oli suuri kun viimein tutun oloiset uuden lentokentäntien työmaat tulivat näkyviin ja olin taasen kartalla ja selvillä siitä missä oikeasti ollaan. Kentälle päästiin kunnialla ja aika oli todellakin uusi ennätys 1 tunti 15 minuuttia hieno suoritus. Kuski nosti laukkuni autosta ja sai ansaitut rahansa sekä lisäksi vähän tippiä uuden ennätyksen johdosta.
 |
| Hotel Shanti Palace, Delhi |
Nyt on aika mennä nukkumaan että aamulla herää virkeänä uuteen matkustuspäivään.
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
Vanhoja tuttuja
 |
| RUH, välimerellinen ravintola |
Eilen illalla kun Davidin kanssa ajeltinn tapaamispaikalle mietin jälleen liikennettä seuratessani tätä paikallisia käytäntöjä. Tällä kaikki näyttävät röyhkeästi tunkevan eteenpäin tovet soiden mutta kuitenkin toiset huomioon ottaen. Voin vain todeta että jos sama ihmis-/ajoneuvomäärä laitettaisiin Suomessa samanlaiselle tieosuudelle niin ruumiita tulisi, jos ei liikenteen takia niin sitten käsirysyissä. Täällä vaan mennään eteenpäin hitaasti mutta varmasti. Länsimaisesta kulttuurista tulleena, jossa torvea soitetaan vain suutuspäissään, tuntuu pelottavalta kun vihaisia ihmisiä on tiet täynnä. Täällä kuitenkin torven soittaminen tarkoittaa sitä että olethan tietoinen että olen tulossa ja ajolinjamme saattavat kohdata. Siinävaiheessa kun liikenne pysähtyy risteykseen tai mihin tahansa kohtaan tai mistä tahansa syystä, autojen normaalin käyntivälyksen täyttävät moottoripyörät ja skootterit. Kumma että täällä ei satu enempää onnettomuuksia. Ajetaanpa muuten varovasti myös siellä kotimaassakin vaikka siellä lähes yksinään liikutaankin.
 |
| Kohtaamisia aamuisella risteysalueella |
Tämä ilta vietettiin sitten työkavereiden kanssa välimerrellisessä ravinotlassa nimeltä RUH. Mielenkiintoinen kokemus jossa yhdistyivät välimerellinen tunnelma ja ruoka (lähinnä kuitenkin aasialais-marokkolainen) intialaisiin vastineisiinsa. Ruoka ei taaskaan pettänyt vaan oli todella maukasta vaikka en taaskaan ollut aina perillä siitä mitä tarjolla oli Toki sitä siinä syödessään sitten ainesosia tunnistaa mutta ajattelin niin että antaa paikallisten isäntien suositella ja tarjota sitä mitä haluavat kulttuuristaan esitellä. Tähän asti homma on toiminut eikä lääkäriä ole vielä tarvittu. Henkilökunta oli ilmeisesti uutta alalla (ravintolakin oli kuulemma vasta saanut uuden muotonsa) koska suuri osa vaikutti hyvin epävarmoilta. Tarjoilijoita hääräsi välillä pöydän ympärillä enemmän kuin ruokailijoita ja paikalliset isännät opastivat välillä reippaastikin siitä mitä kulloinkin pitää tehdä ja miten. Laskun kanssakin oli jotain säätämistä ja jälkiruokakin jäi tulematta mutta onneksi en itse ollut koko jutusta vastuussa.
Huomenna olisi tarkoitus aloittaa siirtyminen kotia kohti. Aamupäivä töissä, tapaamisia paikallisten asiantuntijoiden kanssa sekä normaaleja työrutiineja. Iltapäivällä sitten siirtyminen Delhiin ja yö hotellissa lähellä lentokenttää.Eipä sitten muuta kuin kauniita unia kaikille.
maanantai 29. heinäkuuta 2013
Tien päällä taas
Enpä ole tätä plogia pitkään aikaan päivitellyt mutta ajattelin että vois pistää jotakin tarinaa matkalta kun olen taas sellaiselle joutunut.
Tällä kertaa matkan kohteena on Bangalore täällä Intian sydämessä. Matka taittui yllättävänkin sutjakasti kun matkatoimisto oli varannut matkat lyhyillä vaihdoilla. Hyvä siinä mielessä että ei pääse tuo lentokenttäkuolema yllättämään yksin matkustaessa. Jos olisi matkaseuraa niin jonkinlaista odotustakin pystyy paremmin sietämään. Huonona puolena nopeista vaihdoista on taas se että riskillä mennään, mikä tuli tänäänkin todettua. Käytännössä siis 12 tunnissa keskisestä Suomesta Bangaloren "lämpöön".
Muutenhan matka meni loistavasti mutta vaihto Delhissä meinasi tuottaa ongelmia. Normaalit maahantulorutiinit tuli hoidettua ja kun viimein sain matkalaukun hihnalta ja kuljetettua tullin läpi jatkolentoyhtiön tiskille niin virkailija ilmoitti että ei tuolle lennolNo le enää voi kirjautua se on jo suljettu ja neuvoi kokeilemaan "backage drop" transfer-tiskiltä josko voivat auttaa asiassa. No ei kun toiselle tiskille tavaroitten kanssa ja siellä virkailija ystävällisesti totesi että kyllä teidät voidaan kirjata tälle lennolle mutta tästä on portille matkaa vielä sen verran että hyvä jos itse ehditte koneeseen matkalaukku tulee sitten seuraavalla lennolla perässä. Voitte arvata että tämä söi miestä rotan lailla.
No kun tämä ystävällinen nais-virkailija sai boarding-passini tulostettua laitettua tagin laukkuuni niin toinen virkailija tempaisi boarding-passin ja huikkasi että tule perässä ja niin sitä mentiin. Turvatarkastukseen ja siinä epämääräistä keskustelua virkailijoiden välillä, jonon ohi tarkastukseen kaikki muodolliset skannaukset läpi molemmilta virallisesti oikea määrä leimoja oikeisiin paikkoihin ja eteenpäin. Sitten oikaistiin jotain epämääräisiä huoltokäytäviä pitkin ja saavuttiin porttikäytävälle ja taas keskustelua virkailijoiden välillä (täällä kun on lähes jokaisella kulmalla oma virallinen valvoja) ja sen verran ymmärsin että nurkan vartijalle, jolla sattui olemaan radiopuhelin hallinnassaan, kerrottiin että ilmoitta portille että tulossa ollaan. Sitten tämä henkilökohtainen avustajani viitoili liukukäytävän suuntaan ja sanoi että tuolla pääset nopeammin go go go...
Siinä sitä sitten taitoin taivalta 5/8 juoksua liukua pitkin parisen kymmentä portin väliä ja viimein sitten portille 47. Puolessa välissä matkaa järjestelmä kuuluttaa notta "Onko Bangaloreen menijöitä, alakas olla viimeset hetket tulla portille." No portilla odottaa taas riittävä määrä virkailijoita jotka tietenkin tarkistavat että on oikea määrä leimoja oikeissa paikoissa ja ohjaavat ovesta toiseen käytävään joka vie sitten koneeseen menevään putkeen. Sitten vielä yksi virkailija juoksee perään pyytää saada repäistä "boarding-passista" sen kantapalan itselleen. No viimein sitten meikäläinen on koneessa ja hikoilee kuin pieni sika ja ihmetellen katselee kun koneeseen tippuu edelleen väkeä eikä kenellään ole kiire.
No pian onneksi päästään matkaan ja siinä aamiaista syödessä ja hien kuivumista odotellessa harmistelen että miksi piti juuri tälläkertaa unohtaa käsikassista se varapaita pois, juuri kun sitä olis tarvittu. No 2,5 tunnin lennon jälkeen sitten laskeuduttiin Bangaloreen ja kun kerran kyseessä on sisäinen lento niin muodollisuuksia ei Intiassakaan ole liiaksi asti. Siinä kävellessäni ajattelin että voisin varmaan suoraan kävellä matkatavarapalveluun ja ilmoittaa laukkuni jääneen välille ja voisivat toimittaa sen sitten hotellille. Näin ehtisin paremmin sitten hotellikuljetuksen kyytiin kun toisena vaihtoehtona olisi odottaa kunnes kaikki onnelliset ovat laukkunsa saaneet ja voisin sitten rehellisenä pohjalaisena siirtyä byrokratian rattaisiin jolloin odottamaan kyllästynyt autonkuljettaja saattaisi poistua paikalta ja oltaisiin toistamiseen siinä tilanteessa että pitäisi itse järjestää kyyti hotelliin (edellisestä kerrasta jäi vähän paska maku joten vaihtoehto ei tuntunut houkuttelevalta). Eli tämän perusteella päätin olla rehellinen pohjalainen ja odottaa että viimeinenkin laukku olisi hihnalta viety ennen valituksen aloittamista.
Ällikkä lienee se kapine jolla minua lyötiin kun näin punaisen laukkuni matkustavan minua vastaan hihnaa pitkin. Iloni oli valtaisa, saisin sittenkin puhtaan paidan päälleni ennen toimistolle lähtöä. On tämä käsittämätön maa jotku asiat ei toimi mitenkään ja sitten sellaiset mitä vähiten osaa odottaa niin saadaan hoidettua hienosti. En lakkaa ihmettelemästä sitä vieläkään.
Laitan tähän loppuun pari kuvaa tästä vastakohtien maasta.Vieressä oikealla auringonlasku tuossa kello kuuden aikoihin. En tiedä mikä tuo alue on, liekö jonkinlainen parkkipaikka. Toimistolta tullessa "taksi" kiersi hotellin takakautta ja tuo oli niinkö kynnöspeltua että välillä aina pohoja raapasi maahan. Kauempana taustalla näkyy jotain Bangaloren rakennuksia eli sitä aluetta jossa olen joskus aikaisemminkin käynyt. Alla olevassa kuvassa on sitten ikkunan sisäpuolelta kuva, eli tältä näyttää hotellihuoneessa. Hotelli on uusi ja kaikki on viimeisen päälle ihan mukava tässä on asustaa. Vieressä on sitten ihan jotain muuta. Kontrasti on melkoinen ja näitä tällaisia esimerkkejä löytyy vaikka millä mitalla.
No eihän sitä Roomaakaan yhdessä päivässä rakennettu eli kai se täälläkin tilanne hiljalleen muuttuu paremmaksi. Käytännössä täällä ei mikään oo suuresti muuttunu jos vertaa siihen mitä oli silloin kun viimeksi täällä kävin. Siitähän on jo 6 tai 7 vuotta mutta eihän näin suuressa kaupungissa oikein sitä muutosta huomaa. Kontrastit vaikuttaa kuitenkin edelleen samalta. Koko ajan rakennetaan jotain uutta. Täällä kuitenkin rakennustyömaat näyttää siltä että ei oikein tiedä puretaankohan siinä jotakin vai rakennetaanko uutta.
Tämä viimeinen kuva on sitten hotellin terassibaarista jossa kävin nauttimassa maittavan illallisen. Kyseessä on hämyinen ulkoilmabaari jossa sai pientä syötävää sekä juomaa palan painikkeeksi. Hinta ei ollut päätä huimaava ei tosin mikään budjetti-baarikaan mutta 25 eurolla sai alkupalan, ruoan, jälkiruoan ja aperitiiviksi Johnie Walkerin Black labelia (ihan vain sen takia että ei mene pakki sekaisin täkäläisistä pöperöistä). Ruoka oli todella maittavaa niin kuin arvata saattaa. Suolaisen ruuan osaavat täällä kyllä tehdä. Annoksen nimi oli "Chicken Kebab" ja lautasella oli sipulia ja neljän laista lihaa, kanaa lammasta, muista en voi mennä takuuseen. Makeat jälkiruuat ei ihan samassa suhteessa ollu maukkaita kuin voisi kuvitella mutta hyvää se oli täkäläinen omenapiirakkakin. Mukava tuossa oli istuskella suihkulähteiden solistessa ja sopivan viileän iltatuulen puhallellessa, Lämpötila täällä on mieluisa, päivällä vähän 20 asteen yläpuolella eikä illallakaan kaukana tuosta olla.
Tällä kertaa matkan kohteena on Bangalore täällä Intian sydämessä. Matka taittui yllättävänkin sutjakasti kun matkatoimisto oli varannut matkat lyhyillä vaihdoilla. Hyvä siinä mielessä että ei pääse tuo lentokenttäkuolema yllättämään yksin matkustaessa. Jos olisi matkaseuraa niin jonkinlaista odotustakin pystyy paremmin sietämään. Huonona puolena nopeista vaihdoista on taas se että riskillä mennään, mikä tuli tänäänkin todettua. Käytännössä siis 12 tunnissa keskisestä Suomesta Bangaloren "lämpöön".
Muutenhan matka meni loistavasti mutta vaihto Delhissä meinasi tuottaa ongelmia. Normaalit maahantulorutiinit tuli hoidettua ja kun viimein sain matkalaukun hihnalta ja kuljetettua tullin läpi jatkolentoyhtiön tiskille niin virkailija ilmoitti että ei tuolle lennolNo le enää voi kirjautua se on jo suljettu ja neuvoi kokeilemaan "backage drop" transfer-tiskiltä josko voivat auttaa asiassa. No ei kun toiselle tiskille tavaroitten kanssa ja siellä virkailija ystävällisesti totesi että kyllä teidät voidaan kirjata tälle lennolle mutta tästä on portille matkaa vielä sen verran että hyvä jos itse ehditte koneeseen matkalaukku tulee sitten seuraavalla lennolla perässä. Voitte arvata että tämä söi miestä rotan lailla.
No kun tämä ystävällinen nais-virkailija sai boarding-passini tulostettua laitettua tagin laukkuuni niin toinen virkailija tempaisi boarding-passin ja huikkasi että tule perässä ja niin sitä mentiin. Turvatarkastukseen ja siinä epämääräistä keskustelua virkailijoiden välillä, jonon ohi tarkastukseen kaikki muodolliset skannaukset läpi molemmilta virallisesti oikea määrä leimoja oikeisiin paikkoihin ja eteenpäin. Sitten oikaistiin jotain epämääräisiä huoltokäytäviä pitkin ja saavuttiin porttikäytävälle ja taas keskustelua virkailijoiden välillä (täällä kun on lähes jokaisella kulmalla oma virallinen valvoja) ja sen verran ymmärsin että nurkan vartijalle, jolla sattui olemaan radiopuhelin hallinnassaan, kerrottiin että ilmoitta portille että tulossa ollaan. Sitten tämä henkilökohtainen avustajani viitoili liukukäytävän suuntaan ja sanoi että tuolla pääset nopeammin go go go...
Siinä sitä sitten taitoin taivalta 5/8 juoksua liukua pitkin parisen kymmentä portin väliä ja viimein sitten portille 47. Puolessa välissä matkaa järjestelmä kuuluttaa notta "Onko Bangaloreen menijöitä, alakas olla viimeset hetket tulla portille." No portilla odottaa taas riittävä määrä virkailijoita jotka tietenkin tarkistavat että on oikea määrä leimoja oikeissa paikoissa ja ohjaavat ovesta toiseen käytävään joka vie sitten koneeseen menevään putkeen. Sitten vielä yksi virkailija juoksee perään pyytää saada repäistä "boarding-passista" sen kantapalan itselleen. No viimein sitten meikäläinen on koneessa ja hikoilee kuin pieni sika ja ihmetellen katselee kun koneeseen tippuu edelleen väkeä eikä kenellään ole kiire.
No pian onneksi päästään matkaan ja siinä aamiaista syödessä ja hien kuivumista odotellessa harmistelen että miksi piti juuri tälläkertaa unohtaa käsikassista se varapaita pois, juuri kun sitä olis tarvittu. No 2,5 tunnin lennon jälkeen sitten laskeuduttiin Bangaloreen ja kun kerran kyseessä on sisäinen lento niin muodollisuuksia ei Intiassakaan ole liiaksi asti. Siinä kävellessäni ajattelin että voisin varmaan suoraan kävellä matkatavarapalveluun ja ilmoittaa laukkuni jääneen välille ja voisivat toimittaa sen sitten hotellille. Näin ehtisin paremmin sitten hotellikuljetuksen kyytiin kun toisena vaihtoehtona olisi odottaa kunnes kaikki onnelliset ovat laukkunsa saaneet ja voisin sitten rehellisenä pohjalaisena siirtyä byrokratian rattaisiin jolloin odottamaan kyllästynyt autonkuljettaja saattaisi poistua paikalta ja oltaisiin toistamiseen siinä tilanteessa että pitäisi itse järjestää kyyti hotelliin (edellisestä kerrasta jäi vähän paska maku joten vaihtoehto ei tuntunut houkuttelevalta). Eli tämän perusteella päätin olla rehellinen pohjalainen ja odottaa että viimeinenkin laukku olisi hihnalta viety ennen valituksen aloittamista.
Ällikkä lienee se kapine jolla minua lyötiin kun näin punaisen laukkuni matkustavan minua vastaan hihnaa pitkin. Iloni oli valtaisa, saisin sittenkin puhtaan paidan päälleni ennen toimistolle lähtöä. On tämä käsittämätön maa jotku asiat ei toimi mitenkään ja sitten sellaiset mitä vähiten osaa odottaa niin saadaan hoidettua hienosti. En lakkaa ihmettelemästä sitä vieläkään.
 |
| Auringonlasku Bangaloressa |
 |
| Hotel Novotel Bengaluru Techpark |
 |
| Blue Terrain |
Tämä viimeinen kuva on sitten hotellin terassibaarista jossa kävin nauttimassa maittavan illallisen. Kyseessä on hämyinen ulkoilmabaari jossa sai pientä syötävää sekä juomaa palan painikkeeksi. Hinta ei ollut päätä huimaava ei tosin mikään budjetti-baarikaan mutta 25 eurolla sai alkupalan, ruoan, jälkiruoan ja aperitiiviksi Johnie Walkerin Black labelia (ihan vain sen takia että ei mene pakki sekaisin täkäläisistä pöperöistä). Ruoka oli todella maittavaa niin kuin arvata saattaa. Suolaisen ruuan osaavat täällä kyllä tehdä. Annoksen nimi oli "Chicken Kebab" ja lautasella oli sipulia ja neljän laista lihaa, kanaa lammasta, muista en voi mennä takuuseen. Makeat jälkiruuat ei ihan samassa suhteessa ollu maukkaita kuin voisi kuvitella mutta hyvää se oli täkäläinen omenapiirakkakin. Mukava tuossa oli istuskella suihkulähteiden solistessa ja sopivan viileän iltatuulen puhallellessa, Lämpötila täällä on mieluisa, päivällä vähän 20 asteen yläpuolella eikä illallakaan kaukana tuosta olla.
torstai 1. syyskuuta 2011
Wednesday: Home, here we come.
Quick breakfast and Penni drove us down to the Doctor’s Gully for fish feeding. That was nice experience where big fishes came and eat bread from your hand. I you threw bigger bread roll on the water fishes started to pop it like football because it was difficult for them to take a bite out of it. Many different kinds of fish up to 1 meter long. There were also meat eating fish but they were in the bond behind. Guide said that they have seen also couple stingrays and sharks there so better not go in the deeper parts of the feeding area. One morning they also found crocodile laying in the sun on warm deck.
Anyway time has come to have a lunch and we headed back to Penni’s house to prepare it. Peter and Julie popped in also for brunch and it was nice to meet them before we left Darwin. After that Penni and Luke took us to the airport and then was a time of farewell again but we’ll meet again…
Now we are in Fremantle again. This is the place where we start our round trip and it feels like coming home. Rhonda and Richard were in the airport waiting for us and took us to their home again for a night. We had delicious dinner prepared by Rhonda with a extremely good wine selected by Richard. Wonderfull night talking with them before getting into bed.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)