Vanhoja tuttuja

RUH, välimerellinen ravintola

Keskiviikko ja matkan puoliväli on ohitettu. Eilispäivä päättyi vanhoja tuttuja tavatessa. Oli mukavaa kun pääsi pitkästä aikaa juttelemaan tutuksi tulleiden paikallisten kanssa. 4 vuotta olikin vierähtänyt siitä kun viimeksi tavattiin ja kaikkien elämä oli edennyt, puolisot löytyneet ja perheet perustettu ja lapsia hankittu (itselläni näiden asioiden osalta ei ole kehitystä tapahtunut... Hmm, onhan tietysti lapset kasvaneet ja miniää ja vävyä liittynyt ydinperheeseen). Upea ilta, istuttiin paikallisessa barbecue ravintolassa, vaihdettiin kuulumisia ja syötiin hyvää ruokaa. Intialainen ruoka ei tälläkään kertaa pettänyt upeita makuja ja vaikka illan isäntä olikin varustautunut tilaamalla vieraalle lievemmin maustettua tavaraan niin loppuillasta syötiin samoista vartaista ja hyvää oli. Tulisuus tuntui kyllä jonkinverran jo syödessä mutta voi olla että... No suomalainen lievemmin maustettu ruokaa syö varmaan mielellään jonkin aikaa. Hieno päätös muuten kiireiselle päivälle ja kaiken kruunasi vielä videopuhelu kotijoukkojen kanssa.

Eilen illalla kun Davidin kanssa ajeltinn tapaamispaikalle mietin jälleen liikennettä seuratessani tätä paikallisia käytäntöjä. Tällä kaikki näyttävät röyhkeästi tunkevan eteenpäin tovet soiden mutta kuitenkin toiset huomioon ottaen. Voin vain todeta että jos sama ihmis-/ajoneuvomäärä laitettaisiin Suomessa samanlaiselle tieosuudelle niin ruumiita tulisi, jos ei liikenteen takia niin sitten käsirysyissä. Täällä vaan mennään eteenpäin hitaasti mutta varmasti. Länsimaisesta kulttuurista tulleena, jossa torvea soitetaan vain suutuspäissään, tuntuu pelottavalta kun vihaisia ihmisiä on tiet täynnä. Täällä kuitenkin torven soittaminen tarkoittaa sitä että olethan tietoinen että olen tulossa ja ajolinjamme saattavat kohdata. Siinävaiheessa kun liikenne pysähtyy risteykseen tai mihin tahansa kohtaan tai mistä tahansa syystä, autojen normaalin käyntivälyksen täyttävät moottoripyörät ja skootterit. Kumma että täällä ei satu enempää onnettomuuksia. Ajetaanpa muuten varovasti myös siellä kotimaassakin vaikka siellä lähes yksinään liikutaankin.

Kohtaamisia aamuisella risteysalueella

Tämä on ensimmäinen kerta Intian matkoillani kun asun hotellissa. Aikaisemmin olen käyttänyt paikallisia huoneistohotelleja jotka on enimmäkseen tarkoitettu jotka on enemmän tarkoitettu paikkakunnille muuttaville uusille työntekijöille joissa he voivat asua kunnes löytävät oman asunnon kaupungista. Nuo huoneistot ovat käytännössä yksiöitä ja tarjolla ei yleensä ole mitään ravintolapalveluita mutta jonkinlaisen aamupalan kuitenkin sai syödäkseen. Nyt olo tuntuu ruhtinaalliselta kun saa kunnollisen aamupalan halutessaan pöytään tarjoiltuna tai sen voi myös buffetista kerätä sellaisena annoksena kuin haluaa. Iltaisin taas voi valita missä ravintolassa illallisensa syö. No mukavampaa näin. Työmatkaa hotellilta toimistolle kertyy 700m mutta hotellimajoitukseen kuuluu kuljetukset aamuin illoin. Tämä on toisaalta ymmärrettävää mutta välillä tulee sellainen tunne että kävellen olisit jo perillä, Ongelmana on lähinnä tuo hotellin edessä olevan valtatien ylitys tai paremminkin alitus josta länkkärin selviäminen ei ole ihan itsestään selvää.

Tämä ilta vietettiin sitten työkavereiden kanssa välimerrellisessä ravinotlassa nimeltä RUH. Mielenkiintoinen kokemus jossa yhdistyivät välimerellinen tunnelma ja ruoka (lähinnä kuitenkin aasialais-marokkolainen) intialaisiin vastineisiinsa. Ruoka ei taaskaan pettänyt vaan oli todella maukasta vaikka en taaskaan ollut aina perillä siitä mitä tarjolla oli Toki sitä siinä syödessään sitten ainesosia tunnistaa mutta ajattelin niin että antaa paikallisten isäntien suositella ja tarjota sitä mitä haluavat kulttuuristaan esitellä. Tähän asti homma on toiminut eikä lääkäriä ole vielä tarvittu. Henkilökunta oli ilmeisesti uutta alalla (ravintolakin oli kuulemma vasta saanut uuden muotonsa) koska suuri osa vaikutti hyvin epävarmoilta. Tarjoilijoita hääräsi välillä pöydän ympärillä enemmän kuin ruokailijoita ja paikalliset isännät opastivat välillä reippaastikin siitä mitä kulloinkin pitää tehdä ja miten. Laskun kanssakin oli jotain säätämistä ja jälkiruokakin jäi tulematta mutta onneksi en itse ollut koko jutusta vastuussa.

Huomenna olisi tarkoitus aloittaa siirtyminen kotia kohti. Aamupäivä töissä, tapaamisia paikallisten asiantuntijoiden kanssa sekä normaaleja työrutiineja. Iltapäivällä sitten siirtyminen Delhiin ja yö hotellissa lähellä lentokenttää.Eipä sitten muuta kuin kauniita unia kaikille.