Vanhoja tuttuja

RUH, välimerellinen ravintola

Keskiviikko ja matkan puoliväli on ohitettu. Eilispäivä päättyi vanhoja tuttuja tavatessa. Oli mukavaa kun pääsi pitkästä aikaa juttelemaan tutuksi tulleiden paikallisten kanssa. 4 vuotta olikin vierähtänyt siitä kun viimeksi tavattiin ja kaikkien elämä oli edennyt, puolisot löytyneet ja perheet perustettu ja lapsia hankittu (itselläni näiden asioiden osalta ei ole kehitystä tapahtunut... Hmm, onhan tietysti lapset kasvaneet ja miniää ja vävyä liittynyt ydinperheeseen). Upea ilta, istuttiin paikallisessa barbecue ravintolassa, vaihdettiin kuulumisia ja syötiin hyvää ruokaa. Intialainen ruoka ei tälläkään kertaa pettänyt upeita makuja ja vaikka illan isäntä olikin varustautunut tilaamalla vieraalle lievemmin maustettua tavaraan niin loppuillasta syötiin samoista vartaista ja hyvää oli. Tulisuus tuntui kyllä jonkinverran jo syödessä mutta voi olla että... No suomalainen lievemmin maustettu ruokaa syö varmaan mielellään jonkin aikaa. Hieno päätös muuten kiireiselle päivälle ja kaiken kruunasi vielä videopuhelu kotijoukkojen kanssa.

Eilen illalla kun Davidin kanssa ajeltinn tapaamispaikalle mietin jälleen liikennettä seuratessani tätä paikallisia käytäntöjä. Tällä kaikki näyttävät röyhkeästi tunkevan eteenpäin tovet soiden mutta kuitenkin toiset huomioon ottaen. Voin vain todeta että jos sama ihmis-/ajoneuvomäärä laitettaisiin Suomessa samanlaiselle tieosuudelle niin ruumiita tulisi, jos ei liikenteen takia niin sitten käsirysyissä. Täällä vaan mennään eteenpäin hitaasti mutta varmasti. Länsimaisesta kulttuurista tulleena, jossa torvea soitetaan vain suutuspäissään, tuntuu pelottavalta kun vihaisia ihmisiä on tiet täynnä. Täällä kuitenkin torven soittaminen tarkoittaa sitä että olethan tietoinen että olen tulossa ja ajolinjamme saattavat kohdata. Siinävaiheessa kun liikenne pysähtyy risteykseen tai mihin tahansa kohtaan tai mistä tahansa syystä, autojen normaalin käyntivälyksen täyttävät moottoripyörät ja skootterit. Kumma että täällä ei satu enempää onnettomuuksia. Ajetaanpa muuten varovasti myös siellä kotimaassakin vaikka siellä lähes yksinään liikutaankin.

Kohtaamisia aamuisella risteysalueella

Tämä on ensimmäinen kerta Intian matkoillani kun asun hotellissa. Aikaisemmin olen käyttänyt paikallisia huoneistohotelleja jotka on enimmäkseen tarkoitettu jotka on enemmän tarkoitettu paikkakunnille muuttaville uusille työntekijöille joissa he voivat asua kunnes löytävät oman asunnon kaupungista. Nuo huoneistot ovat käytännössä yksiöitä ja tarjolla ei yleensä ole mitään ravintolapalveluita mutta jonkinlaisen aamupalan kuitenkin sai syödäkseen. Nyt olo tuntuu ruhtinaalliselta kun saa kunnollisen aamupalan halutessaan pöytään tarjoiltuna tai sen voi myös buffetista kerätä sellaisena annoksena kuin haluaa. Iltaisin taas voi valita missä ravintolassa illallisensa syö. No mukavampaa näin. Työmatkaa hotellilta toimistolle kertyy 700m mutta hotellimajoitukseen kuuluu kuljetukset aamuin illoin. Tämä on toisaalta ymmärrettävää mutta välillä tulee sellainen tunne että kävellen olisit jo perillä, Ongelmana on lähinnä tuo hotellin edessä olevan valtatien ylitys tai paremminkin alitus josta länkkärin selviäminen ei ole ihan itsestään selvää.

Tämä ilta vietettiin sitten työkavereiden kanssa välimerrellisessä ravinotlassa nimeltä RUH. Mielenkiintoinen kokemus jossa yhdistyivät välimerellinen tunnelma ja ruoka (lähinnä kuitenkin aasialais-marokkolainen) intialaisiin vastineisiinsa. Ruoka ei taaskaan pettänyt vaan oli todella maukasta vaikka en taaskaan ollut aina perillä siitä mitä tarjolla oli Toki sitä siinä syödessään sitten ainesosia tunnistaa mutta ajattelin niin että antaa paikallisten isäntien suositella ja tarjota sitä mitä haluavat kulttuuristaan esitellä. Tähän asti homma on toiminut eikä lääkäriä ole vielä tarvittu. Henkilökunta oli ilmeisesti uutta alalla (ravintolakin oli kuulemma vasta saanut uuden muotonsa) koska suuri osa vaikutti hyvin epävarmoilta. Tarjoilijoita hääräsi välillä pöydän ympärillä enemmän kuin ruokailijoita ja paikalliset isännät opastivat välillä reippaastikin siitä mitä kulloinkin pitää tehdä ja miten. Laskun kanssakin oli jotain säätämistä ja jälkiruokakin jäi tulematta mutta onneksi en itse ollut koko jutusta vastuussa.

Huomenna olisi tarkoitus aloittaa siirtyminen kotia kohti. Aamupäivä töissä, tapaamisia paikallisten asiantuntijoiden kanssa sekä normaaleja työrutiineja. Iltapäivällä sitten siirtyminen Delhiin ja yö hotellissa lähellä lentokenttää.Eipä sitten muuta kuin kauniita unia kaikille.

Tien päällä taas

Enpä ole tätä plogia pitkään aikaan päivitellyt mutta ajattelin että vois pistää jotakin tarinaa matkalta kun olen taas sellaiselle joutunut.

Tällä kertaa matkan kohteena on Bangalore täällä Intian sydämessä. Matka taittui yllättävänkin sutjakasti kun matkatoimisto oli varannut matkat lyhyillä vaihdoilla. Hyvä siinä mielessä että ei pääse tuo lentokenttäkuolema yllättämään yksin matkustaessa. Jos olisi matkaseuraa niin jonkinlaista odotustakin pystyy paremmin sietämään. Huonona puolena nopeista vaihdoista on taas se että riskillä mennään, mikä tuli tänäänkin todettua. Käytännössä siis 12 tunnissa keskisestä Suomesta Bangaloren "lämpöön".

Muutenhan matka meni loistavasti mutta vaihto Delhissä meinasi tuottaa ongelmia. Normaalit maahantulorutiinit tuli hoidettua ja kun viimein sain matkalaukun hihnalta ja kuljetettua tullin läpi jatkolentoyhtiön tiskille niin virkailija ilmoitti että ei tuolle lennolNo le enää voi kirjautua se on jo suljettu ja neuvoi kokeilemaan "backage drop" transfer-tiskiltä josko voivat auttaa asiassa. No ei kun toiselle tiskille tavaroitten kanssa ja siellä virkailija ystävällisesti totesi että kyllä teidät voidaan kirjata tälle lennolle mutta tästä on portille matkaa vielä sen verran että hyvä jos itse ehditte koneeseen matkalaukku tulee sitten seuraavalla lennolla perässä. Voitte arvata että tämä söi miestä rotan lailla.

No kun tämä ystävällinen nais-virkailija sai boarding-passini tulostettua laitettua tagin laukkuuni niin toinen virkailija tempaisi boarding-passin ja huikkasi että tule perässä ja niin sitä mentiin. Turvatarkastukseen ja siinä epämääräistä keskustelua virkailijoiden välillä, jonon ohi tarkastukseen kaikki muodolliset skannaukset läpi molemmilta virallisesti oikea määrä leimoja oikeisiin paikkoihin ja eteenpäin. Sitten oikaistiin jotain epämääräisiä huoltokäytäviä pitkin ja saavuttiin porttikäytävälle ja taas keskustelua virkailijoiden välillä (täällä kun on lähes jokaisella kulmalla oma virallinen valvoja) ja sen verran ymmärsin että nurkan vartijalle, jolla sattui olemaan radiopuhelin hallinnassaan, kerrottiin että ilmoitta portille että tulossa ollaan. Sitten tämä henkilökohtainen avustajani viitoili liukukäytävän suuntaan ja sanoi että tuolla pääset nopeammin go go go...

Siinä sitä sitten taitoin taivalta 5/8 juoksua  liukua pitkin parisen kymmentä portin väliä ja viimein sitten portille 47. Puolessa välissä matkaa järjestelmä kuuluttaa notta "Onko Bangaloreen menijöitä, alakas olla viimeset hetket tulla portille." No portilla odottaa taas riittävä määrä virkailijoita jotka tietenkin tarkistavat että on oikea määrä leimoja oikeissa paikoissa ja ohjaavat ovesta toiseen käytävään joka vie sitten koneeseen menevään putkeen. Sitten vielä yksi virkailija juoksee perään pyytää saada repäistä "boarding-passista" sen kantapalan itselleen. No viimein sitten meikäläinen on koneessa ja hikoilee kuin pieni sika ja ihmetellen katselee kun koneeseen tippuu edelleen väkeä eikä kenellään ole kiire.

No pian onneksi päästään matkaan ja siinä aamiaista syödessä ja hien kuivumista odotellessa harmistelen että miksi piti juuri tälläkertaa unohtaa käsikassista se varapaita pois, juuri kun sitä olis tarvittu. No 2,5 tunnin lennon jälkeen sitten laskeuduttiin Bangaloreen ja kun kerran kyseessä on sisäinen lento niin muodollisuuksia ei Intiassakaan ole liiaksi asti. Siinä kävellessäni ajattelin että voisin varmaan suoraan kävellä matkatavarapalveluun ja ilmoittaa laukkuni jääneen välille ja voisivat toimittaa sen sitten hotellille. Näin ehtisin paremmin sitten hotellikuljetuksen kyytiin kun toisena vaihtoehtona olisi odottaa kunnes kaikki onnelliset ovat laukkunsa saaneet ja voisin sitten rehellisenä pohjalaisena siirtyä byrokratian rattaisiin jolloin odottamaan kyllästynyt autonkuljettaja saattaisi poistua paikalta ja oltaisiin toistamiseen siinä tilanteessa että pitäisi itse järjestää kyyti hotelliin (edellisestä kerrasta jäi vähän paska maku joten vaihtoehto ei tuntunut houkuttelevalta). Eli tämän perusteella päätin olla rehellinen pohjalainen ja odottaa että viimeinenkin laukku olisi hihnalta viety ennen valituksen aloittamista.

Ällikkä lienee se kapine jolla minua lyötiin kun näin punaisen laukkuni matkustavan minua vastaan hihnaa pitkin. Iloni oli valtaisa, saisin sittenkin puhtaan paidan päälleni ennen toimistolle lähtöä. On tämä käsittämätön maa jotku asiat ei toimi mitenkään ja sitten sellaiset mitä vähiten osaa odottaa niin saadaan hoidettua hienosti. En lakkaa ihmettelemästä sitä vieläkään.

Auringonlasku Bangaloressa

Laitan tähän loppuun pari kuvaa tästä vastakohtien maasta.Vieressä oikealla auringonlasku tuossa kello kuuden aikoihin. En tiedä mikä tuo alue on, liekö jonkinlainen parkkipaikka. Toimistolta tullessa "taksi" kiersi hotellin takakautta ja tuo oli niinkö kynnöspeltua että välillä aina pohoja raapasi maahan. Kauempana taustalla näkyy jotain Bangaloren rakennuksia eli sitä aluetta jossa olen joskus aikaisemminkin käynyt. Alla olevassa kuvassa on sitten ikkunan sisäpuolelta kuva, eli tältä näyttää hotellihuoneessa. Hotelli on uusi ja kaikki on viimeisen päälle ihan mukava tässä on asustaa. Vieressä on sitten ihan jotain muuta. Kontrasti on melkoinen ja näitä tällaisia esimerkkejä löytyy vaikka millä mitalla.

Hotel Novotel Bengaluru Techpark

No eihän sitä Roomaakaan yhdessä päivässä rakennettu eli kai se täälläkin tilanne hiljalleen muuttuu paremmaksi. Käytännössä täällä ei mikään oo suuresti muuttunu jos vertaa siihen mitä oli silloin kun viimeksi täällä kävin. Siitähän on jo 6 tai 7 vuotta mutta eihän näin suuressa kaupungissa oikein sitä muutosta huomaa. Kontrastit vaikuttaa kuitenkin edelleen samalta. Koko ajan rakennetaan jotain uutta. Täällä kuitenkin rakennustyömaat näyttää siltä että ei oikein tiedä puretaankohan siinä jotakin vai rakennetaanko uutta.

Blue Terrain

Tämä viimeinen kuva on sitten hotellin terassibaarista jossa kävin nauttimassa maittavan illallisen. Kyseessä on hämyinen ulkoilmabaari jossa sai pientä syötävää sekä juomaa palan painikkeeksi. Hinta ei ollut päätä huimaava ei tosin mikään budjetti-baarikaan mutta 25 eurolla sai alkupalan, ruoan, jälkiruoan ja aperitiiviksi Johnie Walkerin Black labelia (ihan vain sen takia että ei mene pakki sekaisin täkäläisistä pöperöistä). Ruoka oli todella maittavaa niin kuin arvata saattaa. Suolaisen ruuan osaavat täällä kyllä tehdä. Annoksen nimi oli "Chicken Kebab" ja lautasella oli sipulia ja neljän laista lihaa, kanaa lammasta, muista en voi mennä takuuseen. Makeat jälkiruuat ei ihan samassa suhteessa ollu maukkaita kuin voisi kuvitella mutta hyvää se oli täkäläinen omenapiirakkakin. Mukava tuossa oli istuskella suihkulähteiden solistessa ja sopivan viileän iltatuulen puhallellessa, Lämpötila täällä on mieluisa, päivällä vähän 20 asteen yläpuolella eikä illallakaan kaukana tuosta olla.