Uudet rakennukset nousevat epämääräisten
"viheralueiden" tuntumaan.
"viheralueiden" tuntumaan.
Tällä kertaa oli hotelli järjestänyt kuskin vastaan kentälle ja kun omalla nimellä varustettu kyltti osui silmiin, niin tuntui kuin olisi vanhan kaverin nähnyt siinä odottamassa (ne jotka tietää jotain edellisestä reisusta, niin ymmärtävät mitä tarkoitan). Kuski oli odotellut siinä 3 tuntia kärsivällisesti ja oli kuullut jostakin että matkatavaroiden kanssa on ongelmia. Eli majapaikkaan pääsin noin kello 2 aikaan yöllä. Tästäpä sitten jatketaan tarinaa myöhemmin.
Toinen päivä illassa eikä vieläkään matkalaukkua ole tullut, antoivat kuitenkin vihjettä että tulisi tämän illan koneella. No katsotaan ehtiikö tänne ennen kuin lähden itse takaisin Suomeen. Sää on mitä mainioin läpötila täällä on noin 30 astetta, eli onneksi viitisentoista astetta Delhin lukemia matalammalla. Sadetta on tullut iltaisin hiukkasen joka hieman raikastaa ilmaa ja tekee olon mukavaksi.


