Taas ollaan maailmalla ja "nauttimassa" hetken Espanjan lämmöstä keskellä Suomen synkintä syksyä. Heti pitää tarkentaa että tuo nauttiminen taitaa jäädä melko vähiin tämän reissun aikana kun apumiehen rooli työnkuvassa vaihtui yksinäisen työhevose rooliin kun Hartsa joutui jäämään vatsataudin takia kotiin. Eli käytännössä viikko taitaa vierähtää tehtaan uumenissa melko tarkkaan. Matkan valmistelutkin jäi kiireisen työviikon takia melko vähiin ja Viimeiset materiaalit hain Hartsalta illalla ennen yhtätoista kun aamuyöllä piti auton nokka suunnata kohti Oulun lentokenttää.
Tuossa yöllä ajellessa tuli aikaa kuluttaakseen miettineeksi suomalaista yhteiskuntaa ja sen säädöksiä ja nk. kontrollointia. Hiljaista ja rauhallista oli ei montaa autoa vastaan tullut ja kelikin oli hyvä, märkä tienpinta eikä hirviäkään näkynyt. Siinä sitten körötellen kahdeksaakymppiä vaikka suurempaankin vauhtiin olisi ollut hyvät edellytykset. Milloinkahan ne laittaa miniminopeusvaatimuksetkin tielle, niin ei tarttis kuskin miettiä edes sitä. Niin ja nythän kehitellään niitä tarkempia karttoja jotka mahdollistaa itseohjautuvat autot, no sitä odotellessa. Olishan se kiva kun tarvis vaan autolle lähettää viesti jossa olis mukana puhelinluettelosta mukaan lähtevien henkilöiden nimet ja paikka mihin mennään ja milloin niin auto kertois millon lähethän. Aamullakaan ei tarvis herätä kuin sen verran että siirtyis petiltä auton penkille.Yömyssyä ei tietenkään sais ottaa sillä kuljettajan pitäis tietenkin olla selvänä vaikka auto ajaiskin ite.
No niin se siitä ja sitten taas asiaan. Perillä ollaan ja matka sujui moitteettomasti kahdella pompulla Alicanteen ja sieltä autolla vuorien yli Valenciaan, tällä kertaa SASn kyyditsemänä. Olin aivan unohtanut nuo SASn lentoemot, eivät ole vuosien saatossa muuttuneet (onneksi päivälento). Maisemat automatkalla oli hienot, selkeä aurinkoinen sää oli omiaan kultaamaan karun-kauniita maisemia. Vuoren rinteitä jyrkempiä ja loivempia. Mitä lähemmäs Valenciaa tultiin sitä enemmän alkoi näkyä hedelmätarhoja. Tämä seutu taitaa olla ihan Espanjan hedelmätuotannon kärkipäässä. Mereltä tuleva kosteus sataa maahan ilmamassan noustessa vuorille. Lämpöäkin on saatavilla riittävästi mistä kielii karut vuoren rinteet hieman etelämmässä.
Reilun parin tunnin ajomatkan jälkeen majoittuminen hotelliin ja kun tehtaalta ilmoitettiin: "Kaikki hyvin, nähdään aamulla." niin sitten puhelu kotiin ja "ehjänä perillä" -ilmoitus turhan murehtimisen välttämiseksi. Sitten "turkkilainen suihku" ja porukalla etsimään ruokapaikkaa. 4-hengen ryhmä sopi kokoontuvansa ala-aulassa ennen lähtöä. Kaksi kaverusta istui ja odotteli 15 minuuttia yli määräajan ja sitten tuli puhelu kysyttiin että "Missäs te viivytte?" vastauksena että "Ollaan odoteltu tässä aulassa jo puoli tuntia." Vastapuolen kommentti oli että "Niin mekin." Tuo keskustelu kertoo jotain hotellin koosta.
Täkäläiset keittiöt aukeaa yleensä vasta klo 20 jälkeen joten piti kävellä ja kiertää pari paikkaa ennen kuin löytyi sellainen joka suostui tarjoamaan syötävää. Ruoka oli hyvää ja kevyesti syöden nyt alkaa olla sopivan väsynyt olo kun on aamuyöllä 0145 lähtenyt ajamaan Oulua kohti, että vois painaa pään tyynyyn ja alkaa odottelemaan aamiaista. Luoja tietää mitä huominen tuo tullessaan, mutta kaikesta huolimatta hyvää yötä.
Tuossa yöllä ajellessa tuli aikaa kuluttaakseen miettineeksi suomalaista yhteiskuntaa ja sen säädöksiä ja nk. kontrollointia. Hiljaista ja rauhallista oli ei montaa autoa vastaan tullut ja kelikin oli hyvä, märkä tienpinta eikä hirviäkään näkynyt. Siinä sitten körötellen kahdeksaakymppiä vaikka suurempaankin vauhtiin olisi ollut hyvät edellytykset. Milloinkahan ne laittaa miniminopeusvaatimuksetkin tielle, niin ei tarttis kuskin miettiä edes sitä. Niin ja nythän kehitellään niitä tarkempia karttoja jotka mahdollistaa itseohjautuvat autot, no sitä odotellessa. Olishan se kiva kun tarvis vaan autolle lähettää viesti jossa olis mukana puhelinluettelosta mukaan lähtevien henkilöiden nimet ja paikka mihin mennään ja milloin niin auto kertois millon lähethän. Aamullakaan ei tarvis herätä kuin sen verran että siirtyis petiltä auton penkille.Yömyssyä ei tietenkään sais ottaa sillä kuljettajan pitäis tietenkin olla selvänä vaikka auto ajaiskin ite.
![]() |
| Pikaräpsäys alkumatkasta läheltä Alicantea |
![]() |
| Kuva taukopaikalta noin 70km Valenciasta etelään. |
Reilun parin tunnin ajomatkan jälkeen majoittuminen hotelliin ja kun tehtaalta ilmoitettiin: "Kaikki hyvin, nähdään aamulla." niin sitten puhelu kotiin ja "ehjänä perillä" -ilmoitus turhan murehtimisen välttämiseksi. Sitten "turkkilainen suihku" ja porukalla etsimään ruokapaikkaa. 4-hengen ryhmä sopi kokoontuvansa ala-aulassa ennen lähtöä. Kaksi kaverusta istui ja odotteli 15 minuuttia yli määräajan ja sitten tuli puhelu kysyttiin että "Missäs te viivytte?" vastauksena että "Ollaan odoteltu tässä aulassa jo puoli tuntia." Vastapuolen kommentti oli että "Niin mekin." Tuo keskustelu kertoo jotain hotellin koosta.
Täkäläiset keittiöt aukeaa yleensä vasta klo 20 jälkeen joten piti kävellä ja kiertää pari paikkaa ennen kuin löytyi sellainen joka suostui tarjoamaan syötävää. Ruoka oli hyvää ja kevyesti syöden nyt alkaa olla sopivan väsynyt olo kun on aamuyöllä 0145 lähtenyt ajamaan Oulua kohti, että vois painaa pään tyynyyn ja alkaa odottelemaan aamiaista. Luoja tietää mitä huominen tuo tullessaan, mutta kaikesta huolimatta hyvää yötä.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti