sunnuntai 4. elokuuta 2013

On ihmeen hyvä kotiin tulla taas...

No niin, matka voitaneen katsoa päättyneeksi kun matkatavaratkin ovat saapuneet kotiin seurakseni. Elikkä Delhistä matkaan laittamani laukku jäi jonnekin pyörimään ja se toimitettiin vasta tänään. No onneksi tämä tapahtui kotimatkalla sillä täällä oli vaihtovaatteita kuitenkin saatavilla.

Matka Delhistä Helsinkiin sujui odotettua mukavammin kun luottolentoyhtiöni antoi minulle mahdolisuuden kirjata itseni business-luokkaan. Torstai-iltana Delhissä kun netti-chekkausta tein kyllä vähän ihmettelin tuota matalaa rivinumeroa paikalleni mutta otin sen enempiä miettimättä kun tarjolla oli vielä yksittäinen istuin osaston perällä. Kun sitten aamulla kömmin koneeseen oli iloisesti yllättynyt ja jouduin vielä ihan parikertaa tarkistamaan että seinän takana olevat rivit alkoivat todellakin numerosta 21 eikä alusta uudestaan. Niinpä sitten uskalsin majoittua tavaroineni tuolle paikalle eikä minua siitä poiskaan ajettu. Olin tuosta mukavasta ja rauhallisesta paikasta todella mielissäni kun flunssa puski päälle, nenä tukossa (aamullisesta suihkeestakaan ei ollut suurempaa apua) ja särky alkoi jomottaa takaraivoa ja ohimoita. Olikin todella mukava aterian jälkeen nauttia annos särkylääkettä ja säätää tuoli makuuasentoon ja yrittää rentoutua siinä niistämisen lomassa.

Helsinki otti minut vastaan luvattomaan pitkään turvatarkastusjonoon. hetken jo mietin mahdanko ehtiä lennolle kun vaihtoaikaa oli vain 70 minuuttia. Onneksi jono alkoi kuitenkin vetää ja ehdin helposti lennolle. Korvat meinasivat tuottaa ongelmia nousujen ja laskujen aikana mutta siitäkin selvittiin. En yhtään ihmettele jos pienet lapset pitävät meteliä noissa tilanteissa kun korvat menevät lukkoon ja jos niitä ei saa aukeamaan niin jonkin ajan päästä se todella sattuu.

"Kotikentällä" olikin sitten vaimo vastassa ja odottelun jälkeen saimme todeta matkalaukun jääneen jonnekin elikkä paperitöitä oli tiedossa. Prosessi oli kuitenkin huomattavasti helpompi hoitaa kun joitakin vuosia sitten vastaavassa tilanteessa intian päässä. Lentoja Helsingistä Kokkolaan ei kuitenkaan tullut lauantaina joten siksi laukku toimitettiin vasta sunnuntaina eli heti seuraavan lennon mukana.

Nyt siis onnellisesti kotona ja voi nauttia Suomen ihanan puhtaasta ilmasta jossa hyönteisetkin pystyvät lentämään sekä omasta tilasta ympärillä. Eli seuraavaa matkaa odotellessa.

Ei kommentteja: